Lehmäystäväni
Lapsuuteni kesät vietin
maalla mummulassa lehmityttönä. Nautin suunnattomasti, kun sain olla apuna
erilaisissa maatilan töissä. Heinätyöt olivat mahtavia, mutta navettatyöt
lehmien kanssa veivät voiton. Kesän kohokohta oli, kun lehmät pääsivät
ensimmäistä kertaa talven jälkeen laitumelle ja kirmasivat innoissaan suurelle
laitumelle syömään.
Kuvassa olemme minä ja
Heluna. Heluna oli minulle kaikkein tärkein lehmä-ystävä. Se oli ylivoimaisesti
ystävällisin ja kiltein lehmä. Se oli ainut aikuinen lehmä, jota kävin
syöttelemässä pellolla, koska muut lehmät eivät olleet tarpeeksi kilttejä.
Heluna oli yksi minun
parhaista lehmäystävistäni. Oli hauskaa, kun sai ottaa sen ison pään syliin ja
halata oikein kunnolla. Joskus se nuolaisi karhealla kielellään poskeani, mikä
kutitti kamalasti. Kun talvella oli kylmä, menin Helunan kylkeen
lämmittelemään. Lehmäystävää ei korvaa mikään. Heluna helli ja joskus saattoi
tönäistäkin, mutta tietysti ystävänä. Se kuunteli aina eikä tuominnut koskaan.
Lehmät eivät tunne kateutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti