Elämän asioita – niitä näytelmämme käsittelivät. Joku kysyi minulta, mitä
ne elämän asiat ovat. En osannut vastata siihen. Muistelin, että näytelmät
olisivat käsitelleet jotain upeaa ja dramaattista, mutta viikonloppuna minulle
selvisi, että olimme kuulemma vain leikkineet jotain kotia tai
Leijonakuningasta. Tietenkin nämäkin tiedot ovat heikon tietolähteen pohjalta
koottuja, joten en luottaisi ihan tähänkään. Muisti näköjään pettää. Nämäkin näytelmät
ovat piirtyneet niin syvälle jo hämärtyneeseen muistiin, etten voi edes muistaa
lukuisia pääroolejani. Onneksi en ole yksin näiden hämärtyneiden aivojeni
kanssa. Sebukaan ei näitä asioita lauantaina muistanut. Vanhuus ei tule yksin –
onneksi meitä on kaksi, kammottavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti