Äiti hei äiti!
Mun pitää tunnustaa sulle yks juttu. En tiiä, että osasitko odottaa tätä
tai tiesitkö jo, mutta ainakaan ei olla kauheesti koskaan puhuttu aiheesta
kunnolla.
Okei, tässä se tulee. Mäkin oon ollut joskus prinsessa!!!
Mä oon leikkinyt Jennylän ryhmiksessä prinsessaa. Ei sitä kyllä kauheen
usein tapahtunu ja useimmiten se olikin aika kiusallista, enkä hirveesti
viihtyny siinä roolissa. Paljon mieluummin leikin poikien kanssa
Prätkähiireillä Villen vanhoissa vaatteissa, kuin pukeuduin prinsessaksi muiden
tyttöjen kanssa.
Voi toki olla, että sulla on tästä eri kuva. Kyllähän mä ihan tosi pienenä
tykkäsin siitä röyhelömekosta, minkä puit mulle synttäreillä, mutten mä silti
pitäny itteeni prinsessana. Saatoin konttia lattialla leikkien koiraa se ”prinsessamekko”
päällä! :D
Oonhan mä sit joskus niillä nukeilla ja barbieillaki leikkiny niitä
tyttömäisiä leikkejä. Nukethan oli kova juttu, koska olinhan pikkuvanha ja
hoivavietti äitiltä peritty.. ;) Barbiet ei koskaan ollu mikää pakkomielle
mulle toisin ku monille kavereille oli. Musiikissakin poikamaisuus on näkynyt
pienestä asti; kun luokan tytöt kuunteli Nylon Beattia ja Spice Girlssiä niin
mä kuuntelin suomirockia, kuten Apulantaa ja Himiä.
Kaikki tämä poikamaisuus ja prinsessaleikkien vähyys johtunee siitä, että
mulla on isoveli. Lisäksi naapurustossa asui lähinnä poikia. Ainoa ikäiseni
naapurin tyttö oli kanssani saman henkinen, joten lähinnä riehuimme ulkona.
En ole kuitenkaan tippaakaan katkera tai pettynyt lapsuuteeni!!! Minua ei
ole painostettu mihinkään, vaan olen saanut olla sitä mitä olen.
Teinivuosinahan hulluttelin ja mulla oli se tosi tyttömäinen vaihe, kun kaikki
oli PINKKIÄ!!! :D Nyttemmin olen kuitenkin löytänyt itseni oikeasti ja palannut
päiväkotiaikojen linjaani; puen päälleni paljon mieluummin veljen vanhat
verkkarit kuin juhlamekon.
Mut haittaaks se?! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti