keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kirje Biolle




Hei Bio!

Vierailustani on nyt jo seitsemän vuotta, joten moni asia on varmasti muuttunut. Asutko yhä Maiorissa? Työskenteletkö edelleen siinä rantakahvilassa kesäisin? Oletko jo perustanut perheen? Mikä sen ihanan, pörröisen, valkoisen koiran nimi oli? Onko se edelleen hengissä ja mitä sille kuuluu?

Haluaisin päästä vielä joskus uudelleen vierailulle Maioriin. Se oli ihana, pieni kaupunki ja palvelu hotellissa ja rantakahviloissa oli todella ystävällistä. Ja tietysti italialainen ruoka (ja jäätelö!) on sydäntäni lähellä. Teidän pastat ovat aivan omaa luokkaansa verrattuna niihin, mitä täältä Suomesta saa. Eikä edes ulkomaalaiset ravintoloitsijat osaa tehdä italialaista pizzaa! Siihen ihanaan ravintolaan Caprilla minun on päästävä. Voisin taas syödä jälkiruuaksi kulhollisen niitä taivaallisia kirsikoita.

Maisemat olivat mahtavia! Venereissu Caprin saarelle olisi myös hauska kokeilla uudestaan. Caprilla oli todella kaunista, mutta hieman liikaa turisteja mielestäni. Ulkomaalaisten turistien vähyyden takia ihastuin juuri Maioriin. Voisin jälleen viettää tuntikausia vain kierrellen kaupungin katuja ja katsellen ihmisten puuhia. Tietysti samalla hieman shoppaillen ;)

Toivottavasti näemme jälleen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti