Ensimmäinen oma kitarani

Muistan kyllä hakureissun todella hyvin, kun lähdimme katsomaan isäni kanssa kitaroita ilmaan minkäänlaisia ostoajatuksia. Olin itse 14-vuotias nuorukainen ja hyvin epätietoinen kitaroista vielä siinä vaiheessa. Isäni kuitenkin halusi musiikkimiehenä ja muusikkona ostaa minulle kunnon kitaran jos sellanen tulisi eteemme. Tämä oli jokseenkin outoa, sillä isäni on aina ollut hyvin nirso rahan käytön suhteen. Mussiikkiin liittyvät välineet, soittimet ja muut esineet ovat kuitenkin tuoneet isässäni aivan erilaisen ihmisen esille. Muistan kuitenkin syyllisyyden tunteen kun ostin ensimmäisen oman kitaran itselleni, vaikka ei olisi kuulunutkaan olla. Olen kuitenkin myöhemmin ajatellut tuon syyllisyyden tunteen potkineen minua eteenpäin soittoharrastuksessani ja antanut motivaatiota jatkaa soittamista ja harjoittelemista vielä tähänkin päivään asti. Vaikka olen tyytyväinen kaikkiin soittimiin jota olen ostanut, niin minulla tulee kuitenkin usein syyllisyyden tunne ostaessani jotain hieman arvokkaampaa. En osaa aluksi nauttia ostoksestani yhtään, koska kannan syyllisyyden tunnetta sen ostosta. Ajatuksissani käsittelen paljon asioita, kuten kuinka pärjään ruokani ja elämiseni kanssa yleisesti. Olen kuitenkin jollakin tasolla oppinut ymmärtämään, että raha on kuitenkin vain rahaa ja joskus on palkittava itsensä. Tyhmä ja ajattelematon ei kuitenkaan tarvitse olla ja omalla kohdallani uskon tämän pienen syyllisyyden tunteeni pitävän minut kurissa rahankäytön suhteen.


Nilputin feat. Nikodeemus