30.4.2013 MO1
Sisälsivät jokusen ollien, ehkä kickflipin, potkulaudalla hyppelyä, katolta lumihankeen hyppimistä, pulkalla lumilautailua ja vastaavaa. - Aleksi
Pääuoma jakautuu neljään kapeaan ränniin, jotka yhdistyvät alempana jälleen yhdeksi virraksi. Koskien välissä on grillipaikka, jossa on mukava paistaa makkaraa. Kosken vesi on keskiruskeaa, humuspitoista. Kalaa saadaan melko paljon, jos on saamamies. Ankkaperhe tapaa viettää aikaansa koskella, virran äärellä ravintoa etsien. - Erno
Talli, jossa mopoa pidetään, on itse asiassa konehallin ja viilasiljon yhdistelmä. Samassa tilassa on myös metallipaja ja väliseinän takana puuntyöstöhalli ja traktorin säilytystila. Kun mopoa ei vielä ollut korjattu, niin sitä pidettiin hallissa. - Ossi
Hampaat olivat punaviinin tahrimat ja suussa maistui oksennus. Olotila sai uudeen käänteen saapuessamme laivan yökerhoon. Auto jäi autokannelle, eikä kenestäkään ollut kuskiksi. Miksi aikuisena ei voi olla lapsi. - Sami
Näpistelyn tarkoitus on jäänyt itselleni hieman epäselväksi. Ehkä kyse olikin vain puhtaasta vastuuttomuudesta ja itsekkäästä piittaamattomuudesta, minkä jatkuva hemmotteluni oli mahdollistanut. Voin toki muistaa asiat väärinkin. - Hannu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti